Aina kun kuulen tai luen sanan surutyö, vihastun hemmetisti siitä huolimatta, että viha on Suomessa kielletty tunne. Suru ei ole koskaan työtä, vaan loputonta ja lohdutonta ikävää, josta ei pääse koskaan kokonaan yli. Aika on kuitenkin surun murtaman puolella ja suurin suru heikkenee ajan myötä, mutta osa surusta jää jäljelle, kaipaukseksi.