Enni Rukajärvi toi pronssia Etelä-Korean olympialaisista, lumilautailun slopestylesta. Se oli liikaa norjalaisvalmentajalle, joka väitti, että Enni sai liikaa pisteitä. Norjalaiset ovat huonoja häviäjiä, mutta mestareita käyttämään astmalääkkeitä.
Lue kokonaan
Hallitus köyhdytti köyhimmän kansanosan indeksejä jäädyttämällä. Tämän kanssa voi elää, sanoi pääministeri Sipilä, mutta hän onkin miljonääri.
Lue kokonaan
Maitotonkkahallituksen on pysäytettävä mitä pikimmin kaupungistuminen, muutoin kohta koko maamme virallinen väestö asuu kaupungeissa, eikä maaseutua voi tuoda sinne edes traktorien peräkärryissä. Maaseutu jää elämään ihmisten mieliin enää legendana, joka siirtyi kokonaan kaupunkeihin jonkun Sipilän hallituskaudella.
Lue kokonaan
Työministeri Lindström on tehnyt ihmeteon, jota monissa niin sanotuissa vapaissa seurakunnissa pitetään yhtä suurena ihmeenä kuin Ukko-Nooan taannoista veden päällä seilausta. Lindström työllisti itsensä koko lopuksi ministerikaudeksi keksimällä aktiivimallin, jolla hän aktivoi itsensä vinhaan työntekoon.
Lue kokonaan
Veikkaus puhuu omissa nimissään niistä rahavaroista, joita se suuressa hyvyydessään jakaa urheilulle ja kulttuurille. Kaikki rahat ovat kuitenkin veikkaajilta lähtöisin, eikä Veikkaus omista niitä. Se ainoastaan hallinnoi rahoja sääntöjen mukaisesti. Sen vuoksi onkin perin kummallista, että Veikkaus järjestää jättipottipaikkakunnilla ilotulituksia. Kenen rahoista ne maksetaan?
Lue kokonaan
EU on byrokratiansa orja. Byrokratia lamautti EU:n heti sen alkutaipaleella. Sen takia kansalaisia hyödyttäviä päätöksiä ei pystytä tekemään juuri lainkaan. Tulee vain tuhansittain mietintöjä, joilla voi huoletta pyyhkäistä takapuolensa eikä kukaan EU-päättäjistä huomaa mitään. Miten tällainen hallintohimmeli voisi ylipäänsä toimia tehokkaasti tuhansine virkamiehineen ja monimutkaisine hallintorakenteineen?
Lue kokonaan
Kaikista vastuuntuntoisimmat poliitikkomme ovat tällä hetkellä Pyeongchangissa katsomassa kuinka ampumahiihtäjä Mäkäräisen käy. Mistä tällainen kaiken kattava vastuuntunto kumpuaa juuri poliitikoille?
Lue kokonaan
Miksi nykyihmisen on niin vaikea tajuta, että maapallo on pyöreä ja kiertää aurinkoa avaruudessa muiden planeettojen tavoin? Maa-planeetalla ei ole mitään eri oikeuksia tai vapauksia avaruuden määräämättömässä mittakaavassa, vaan täysin samat tiedemiesten todistamat lainalaisuudet koskevat sitä kuin kaikkia muitakin planeettoja. Ihmiselläkään ei ole minkäänlaisia eri oikeuksia muihin eläinlajeihin nähden. Olemme vain yksi tuhoisa laji muiden …
Lue kokonaan
Presidentti Niinistö ei pääse millään eroon valtiovarainministerin roolistaan. Hän jahkailee edelleen tiukan talouden perään. Samaa jahkaili Mauno Koivisto presidenttinä. Jahkailu johti siihen, että markka devalvoitui 20 prosenttia ja Suomi ajautui ennennäkemättömään lamaan. Se taas johti silloisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen itkettämään naiskansanedustajia. Itkettämiseen sortui myös Sauli Niinistö äärimmäisen jyrkkänä oikeistolaisena valtiovarainministerinä. Niinistö ei tykännyt yhtään yhteiskunnan …
Lue kokonaan
Miten sivistynyt Suomi on päässyt putomaan vanhusten hoidossa suoraan keskiajalle, jolloin vanhuksia ei hoidettu yhtään? Ei hoideta nykyisinkään. Dementoitunut vanhus, jolle heitetään ovesta kylmä ruokapakkaus pari kertaa viikossa. Ruokapaketin tuoja ei saa yhtään sanaa suustaan, vaan säntää talosta ulos kuin vanhus olisi kolmannen asteen rikollinen. Sitten tulee kerran viikossa terveydenhoitaja ja mittaa verenpaineen. Verenpaine on …
Lue kokonaan
Valtiopäivien avajaiset. Eduskunta säntää ensimmäiseksi kirkkoon. Miksi? Mihin valtio tarvitsee kirkkoa? Kirkko on aikoinaan tarvinnut valtiota, jotta on saanut luvan kerätä kirkollisverot suoraan verotettavilta, mutta valtio ei tarvitse kirkkoa mihinkään. Ikiaikainen valtion ja kirkon pakkoyhteensovitus on turha ja tarpeeton. Se on purettava pikaisesti.
Lue kokonaan
Suomi eroaa EU:sta pian brittien eron jälkeen. Se on ilosanoma suurimmalle osalle suomalaisia, mutta joillekin se on kauhistus. Maamme ei kestä sitä velkataakan kasvua, joka tulee brittien eron takia meidän maksettavaksemme. Siksi meidän on viisasta erota. Suomella on ollut jo vuosikausien tappioputki EU:n kanssa. Maksamme EU:lle paljon enemmän kuin saamme sieltä takaisin. Olemme vaihtaneet itsenäisyytemme …
Lue kokonaan
Etelä-Korean talviolympialaiset saattoivat parhaassa tapauksessa pelastaa maailman ydintuholta, johon oltiin ajautumassa Pohjois-Korean Kimin ja USA:n Trumpin kiivaan sotasanailun jälkimainingeissa. Kumpikin kehui omaa ydinasenappiaan täysin edesvastuuttomasti. Panoksena olisi ollut koko elollisen maailman tuho. Sitten tuli mukaan nerokas urheiludiplomatia ja Etelä- ja Pohjois-Korean diplomaaattien keskusteluyhteys. Sovittiin, että Pohjois-Korea osallistuu Etelä-Koreassa järjestettyihin talviolympialaisiin.
Lue kokonaan
Nato-joukot ovat pyörineet Suomen ilmatilassa yhtenään kyselemässä, onko Natoon lähtijöitä. Puolustusministeri lähtisi torvet soiden siltä istumalta, mutta ei voi, koska presidentti Niinistö ei salli, että hänen varpailleen hypitään sen paremmin Nato-asiassa kuin missään muussakaan.
Lue kokonaan