Lainaa.com

Yleinen

Mökkipuhdistamo puhdisti Lehtomäen eduskunnasta

21.04.2015, taaltapesee

Lehtomäen ajama mökkipuhdistamolaki koitui hänen kohtalokseen. Lehtomäki joutui itse puhdistettavien listalle. Kansalaiset puhdistivat Lehtomäen eduskunnasta. Jäihän Lehtomäelle silti Suomi-Venäjä -seuran puheenjohtajuus, kepun jäsenkirja ja muutama arvoton Talvivaaran osake.

Lue kokonaan

Yleinen

Vaikeaa on elo, kun koko ajan uhataan leikkauksilla

21.04.2015, taaltapesee

Vaikeaksi on käynyt tavallisen suomalaisen työläisparan elämä, kun koko ajan uhkaillaan leikkauksilla. Ovatko kansanedustajat ja ministerit tietoisia siitä, että uhkailu on rikos. Ketään ei saa syrjiä aikä uhkailla, senhän sanoo jo arkijärki. Arkadianmäelle valitut eivät näytä toimivan arkijärjen perusteella, mutta lakia heidänkin on sentään noudatettava.

Lue kokonaan

Yleinen

Neljä vuotta maajussien pompoteltavana

21.04.2015, taaltapesee

Voiko surkeampaa kohtaloa enää kenelläkään olla kuin olla neljä vuotta maajussien pompoteltavana. Kansa valitsi surkeuden äänestämällä keskustapuoluetta ja kansa on aina oikeassa. Tosin hyvinvointi-Katainen väitti, että kansa äänesti edellisisissä vaaleissa niin perusteellisesti väärin, että Katainen ei saanut synnytettyä kunnon hallitusta. Siksi Suomi taantui Kataisen kaudella enemmän kuin edellisten 50 vuoden aikana.

Lue kokonaan

Yleinen

Yhteiskuntasopimus: Vain työläisten on joustettava

21.04.2015, taaltapesee

Miljonääri Sipilä on päässyt vauhtiin. Hän on kovalla kiireellä leipomassa ammattijärjestöjen ja työnantajien kanssa yhteiskuntasopimusta, jossa vain työntekijät joustavat. Entisenä yrittäjänä Sipilän on helppo tehdä työnantajamyönteinen sopimus. Esko Aho yritti 1990-luvulla Matti Vanhasen avustuksella tehdä samanlaista sopimusta, mutta tuolloin ammattiyhdistysväki kaatoi sen. Työntekijät eivät halunneet olla sopimuksen ainoita maksajia.

Lue kokonaan

Yleinen

Persut haluavat valvontayhteiskunnan

20.04.2015, taaltapesee

Perussuomalaiset haluavat Suomesta valvontayhteiskunnan, joka mökittäytyy omaan impivaaraansa tiukan virkamies- ja poliisikontrollin alaisuudessa. Tätäkö perussuomalaisia äänestäneet todella halusivat?

Lue kokonaan

Yleinen

Duunari ei mahdu Sipilän maitorattaille

20.04.2015, taaltapesee

Yksikään duunari ei mahdu Sipilän maitorattaille. Siellä on tilaa vain viljelijöille, veljeilijöille ja yrittäjille. Vain hyvinvoivat voivat istua samoilla rattailla miljonääri-Sipilän kanssa. Köyhistä ei ole mitään väliä. Voi tuota onnetonta kepun patavanhoillista seurakuntaa: Väyrynen, Vanhanen, Rehn, Sipilä! Näilläkö meidän on mentävä seuraavat neljä vuotta?

Lue kokonaan

Yleinen

Demarien korkea aika katsoa peiliin

20.04.2015, taaltapesee

Demarien on viimeinkin korkea aika katsoa peiliin ja nähdä puolueensa aneemiset kasvot. Äänestäjät eivät enää hyväksy linjatonta puoluetta, jota johdetaan yhtä vanhakantaisesti kuin ammattiyhdistysliikettä. SDP on vajoamassa yhä syvemmälle tuntemattomuuteen. Opiskelijat ja nuoriso ovat hylänneet demarit jo aikoja sitten. Eläkeläiset ovat pitäneet puolueen vielä jotenkuten hengissä. Seuraavan oppositiokauden jälkeen demareista on jäljellä enää kuolinnaamio.

Lue kokonaan

Yleinen

TV näyttää Formulat, kun kisat ovat ohi

19.04.2015, taaltapesee

TV on osoittautunut päivä päivältä yhä surkeammaksi välineeksi katsojan kannalta. Televisio näyttää Formula 1 -kisat sitten kun ne on jo käyty. Mitä järkeä siinä on? Ei sitten yhtään mitään. Kymmenen minuutin katselua seuraa MTV3:lla kuuden minuutin mainoskatko. Tällainen katsojista piittaamaton kikkailu ei muissa EU-maissa menisi ikinä läpi.

Lue kokonaan

Yleinen

Perussuomalaiset tulee, sananvapaus menee

19.04.2015, taaltapesee

Perussuomalaiset ei ole sananvapauden kannattajapuolue. Päinvastoin. Uskonnoliinen nihilismi, poliisivaltioajatus, ulkomaalaisviha ja ankara puoluekuri tekevät perussuomalaisista maamme pelottavimman puolueen. Kummallista, että kansan syvät rivit eivät tajua sitä vieläkään, vaikka puolue on yksioikoisen johtajansa päätöksillä jo näyttänyt pelottavat tulevaisuuden visionsa.

Lue kokonaan

Yleinen

Ääni kokoomukselle on ääni menneisyydelle

19.04.2015, taaltapesee

Äänen antaminen kokoomukselle tarkoittaa äänen antamista ankealle menneisyydelle, jossa ihmisyydellä ei ole mitään sijaa. Kokoomus on aina ajanut suurpääoman asioita parhain päin tavallisista kansalaisista piittaamatta, Kokoomus on purkittanut puoluekentän mielipiteetkin mustanpuhuvaan äärioikeistolaiseen purkkiin. Vanhoillisuus on kaiken kokoomukselaisuuden ydin. Mikään ei saa koskaan muuttua. Juuri siksi Suomi on surkeassa taloudellisessa ja poliittisessa jamassa, Euroopan häntäpäässä.

Lue kokonaan

Yleinen

Suomi liitetään vaalien jälkeen Venäjään

19.04.2015, taaltapesee

Suomea ollaan liittämässä vaalien jälkeen Venäjään. Putinin päättämässä ”vapaaehtoisessa” liitoksessa Suomesta tulee Venäjään kuuluva Suomen Tasavalta, kuten on Karjalan Tasavaltakin. Suomen Tasavallan pääministeriksi nousee itseoikeutetusti itäänpäin kontillaan oleva Erkki Tuomioja. Suomen Tasavallan uuden perustuslain ensimmäinen pykälä sanoo, että Venäjää ei saa arvostella missään muodossa. Joka rikkoo perustuslain ensimmäistä pykälää, joutuu Tuomiojan elinikäiseen epäsuosioon.

Lue kokonaan

Yleinen

Vetääkö Suri Nokian suohon kuin Elop aikanaan?

18.04.2015, taaltapesee

Nokia haukkasi liian ison palan kerralla ostaessaan ranskalaisen Alcatelliin yli 15 miljardilla eurolla. Nokia myi itsensä Elopin johdolla Microsoftille 5 miljardilla. Siinä on yhtälö, joka ei toimi missään oloissa, ei edes Suomen kaltaisessa ”hyvinvointivaltiossa”. Nokian nykyinen toimitusjohtaja, intialainen Suri, onkin jo vihjaissut Nokian uudesta kansainvälistymisestä ranskalaisten vetoavulla. Alcatellin vetoapu vetää ensimmäisenä suomalaiset työntekijät työttömiksi. Meillä …

Lue kokonaan

Yleinen

Miksi Suomessa sallitaan uskon pakkosyöttö?

18.04.2015, taaltapesee

Suomi on ainoa pohjoismainen sivistysvaltio, missä sallitaan uskon pakkosyöttö ikäänkuin itsestäänselvyytenä. Eduskunta kävi juuri valtiopäivien päättyessä kirkossa saamassa oman annoksensa uskon pakkosyötöstä. Valtiopäivien avaus aloitetaan jälleen jumalanpalveluksella. Miksi? Eivätkö kansanedustajat osaa tehdä päätöksiä ilman pappia? Kyse ei varmaankaan ole siitä. Kirkko haluaa pysyä valtion kanssa tiukasti yhdessä siksi, jotta sillä säilyisi verotusoikeus, ja siksi, että …

Lue kokonaan

Yleinen

Timo Soini putoamassa eduskunnasta

18.04.2015, taaltapesee

Minulla on ikäviä uutisia Timo Soinin ystäville. Soini on putoamassa eduskunnasta. Soinin jatkuva puheen pulputus ei ole tuonut hänelle sellaista karismaa, jota puoluejohtaja tarvitsee päästäkseen eduskuntaan. Timo Soinin alamäkikyydissä jää moni muukin perussuomalainen rannalle eduskunnan tulevista kekkereistä. Soinilla itsellään ei putoamisestaan huolimatta ole syytä huoleen, sillä hän voi puhelahjoillaan perustaa vaikka ikioman kirkon.

Lue kokonaan