Formula 1 VPN-Suomi

Luokka: Yleinen

Yleinen

EU:n kaaduttua Nato-lippu nousee salkoon

12.07.2016, taaltapesee

Presidentti Niinistö on vannonut EU:n yhteisen puolustuksen nimeen, mutta kenen nimeen hän vannoo EU:n kaaduttua omaan pöhöttyneisyyteensä? Ruotsin puolustus meni nurin jo aikoja sitten. Siihen ei suomalaisilla ole luottamista eikä liioin muihinkaan pohjoismaihin. Britannian kanssa Suomella on puolustussopimus, mutta maa on kaukana Pohjanmerellä ja puolustaa vain omaa kuningatartaan sekä puntaansa. Viro puolustaa Itämerta saastumasta ja …

Yleinen

Luoja armahtakoon meitä uskovaisilta ministereiltä

12.07.2016, taaltapesee

Luoja armahtakoon meitä suomalaisia saamasta enää yhtäkään uskovaista ministeriä. Tähän asti he kaikki ovat kukin omalta osaltaan saaneet aikaan täyden kaaoksen, joiden paikkailussa heidän maallisilta seuraajiltaan on mennyt tuhottomasti aikaa.

Yleinen

Mitä aivokuolleelta hallitukselta voi vaatia?

12.07.2016, taaltapesee

Mitä tavalliset kansalaiset voivat vaatia aivokuolleelta hallitukselta? Esimerkiksi sitä, ettei hallitus jakaisi kansalta saamiaan kaikkia verorahoja viljelijöiden ja ja isojen firmojen pönkittämiseen, vaan jakaisi ne köyhien, sairaiden ja vanhusten auttamiseen sekä  lasten ja nuorten koulutukseen.

Yleinen

Ydinvoimalla uusitaan koko ihmispopulaatio

11.07.2016, taaltapesee

Ydinvoima on uusiutuvaa voimaa. Sillä uusitaan kokonainen ihmispopulaatio. Ydinvoima tekee heistä ennemmin tai myöhemmin selvää jälkeä.

Yleinen

Media teki sananvapudesta sananvipauksen

11.07.2016, taaltapesee

Nykyinen Suomen media onnistui Ylen johdolla siinä missä lukuisat mediasukupolvet ennen nykymediaa ovat epäonnistuneet: se teki sananvapaudesta kertaheitolla sananvipauksen. Kun muissa maissa paasotettiin viime keväänä sananvapaudesta täysin palkein, meillä media uhkui voimainsa tunnossa sananrajoituksesta. Kaikkien muiden kuin median edustajien onneksi perustuslaki ei sano sananrajoituksesta sanaakaan.

Yleinen

Nato: Saulin turvallisempi lounastaa Jennin kanssa kotona

11.07.2016, taaltapesee

Saulin olisi voinut käydä huonosti lounastettuaan Nato-haukkojen kanssa. Pahimmassa tapauksessa haukat eivät olisi päästäneet Saulia enää kotiin syömään. Tästä lähtien Saulin on turvallisempaa lounastaa aina Jennin kanssa kotona.

Yleinen

Kim lähettää sukkulan Venukseen

10.07.2016, taaltapesee

Pohjois-Korean Kim on niin kova kasvo, että lähettää sukkulan Venukseen. Sen jälkeen Kim taputtaa riemukkaasti käsiään yhteen ja koko Pohjois-Korean kansallinen ohjusarmeija taputtaa yhdessä hänen kanssaan.

Yleinen

Miksi Suomessa on surkeat vanhushoitajat?

09.07.2016, taaltapesee

Suomi on vanhusten hoitotavoissa Euroopan väkivaltaisin maa. Täällä vanhuksen saa sitoa sänkyynsä tai tuoliinsa, muualla ei. Täällä vanhuksen saa syöttää lääketokkuraan, muualla ei. Täällä vanhuksen liikkumista voidaan rajoittaa vapaasti laittamalla hoitopaikan ovat lukkoon, muualla ei. Täällä hoitajat voivat käsitellä vanhuksia varsin kovakouraisesti ja pahimmassa tapauksessa jopa lyödä heitä, muualla ei tulisi kuuloonkaan. Miksei täällä ole …

Yleinen

Obama Niinistölle varapresidentiksi?

08.07.2016, taaltapesee

Obamalta loppuu duuni puolen vuoden kuluttua. Olisiko hänestä Niinistön varapresidentiksi? Pääministeri Sipilän on kutsuttava toistamiseen eduskunta lomaltaan miettimään asiaa. Edellisen kerran Sipilä pöyristyi englantilaisten Brexitistä niin paljon, että kutsui eduskunnan kokoon päättämään englantilaisten puolesta mitä heidän on euraavaksi tehtävä.

Yleinen

Miksi poliisi jatkaa järjettömiä takaa-ajoja?

08.07.2016, taaltapesee

Poliisi ajoi takaa moottoripyöräilijöitä Oulun seudulla. Nopeutta oli yli 200 km/h, joten kyse oli tälläkin kertaa poliisin järjettömän yltiöpäisestä toiminnasta, jossa vaarannettiin kaikkien tiellä liikkujien henki. Toinen moottoripyöräilijä loukkaantui kaatuessaan. Milloin suomalainen poliisi oppii, ettei kaikkia tiellä liikkuvia kannata lähteä hullun lailla takaa-ajamaan?

Yleinen

Aseet tanassa päin vihulaista

07.07.2016, taaltapesee

Asento! Sitten käydään aseet tanassa päin vihulaista. Pum! Yksi kaatui ja toinen pääsi karkuun. Näin Suomen armeija kokeilee uskottavaa puolustusta. Ja uskottava sen täytyy olla, koska armeijan ylipäällikkö, presidentti Niinistö, niin väittää. Sen sijaan puolustusministeri Niinistön väitteisiin ei ole aivan niin hyvin uskomista, koska ministeri vaihtuu aina hallituksen vaihdon yhteydessä ja voi vaihtua jo aikaisemminkin, …

Yleinen

Päivi ei jaa taivasosuuksia homoille

07.07.2016, taaltapesee

Päivi Räsänen on suuttunut homoille siksi, että nämä ovat homoja. Sen vuoksi Päivi ei jaa homoille taivasosuuksia. Miksi homous on myrkyttänyt Päivin mielen niin, että hän on ryhtynyt näinkin koviin otteisiin? Eihän Päivin tuomitsemassa tilanteessa yksikään homo voi selvitä elämästä hengissä, mutta selviääkö Päivi?

Yleinen

Kokoomusviemäri vetää kansalaisia likakaivoonsa

07.07.2016, taaltapesee

Kokoomuksen puoluejohto on menestynyt omasta mielestään hyvin siinä, että se on pystynyt viimeisillä hallituskausillaan jakamaan kansalaiset kahteen leiriin: hyvä- ja huono-osaisiin. Kansalaisten kannalta on suorastaan järkyttävää nähdä, kuinka kokoomuksen viemäri vetää vieläkin kansalaisia hyvinvointipuheillaan kammottavaan likakaivoonsa, jossa ei näy valon pilkahdustakaan. Jos joku hyväuskoinen luuli, että Kataisen paettua Brysseliin Orpo olisi tuonut muutoksen oikeistopuolueensa ikiaikaiseen …

Yleinen

EU hajoamassa suuruudenhulluuteensa

06.07.2016, taaltapesee

EU on Brexitin jälkeisessä kaaostilassaan hajoamassa omaan suuruudenhulluuteensa. Mieletön virkakoneisto sahaa viikoittain kahden maan välillä vieden rekkalasteittain papereita edestakaisin. Tämä älyttömyys hyväksytään EU:n päättävissä elimissä itsestäänselvyytenä, vaikka se on vastoin kaikkea arkijärkeä. Korkeapalkkaisille mepeille on järjestetty omanlaisensa, hyvin matala verotus. Englannin lähtö sai ison parkunan aikaan Brysselin herrojen ja rouvien keskuudessa. EU-virkamiehistö ja luottamusjäsenet pelkäävät, …