Kotia pidetään lapselle turvallisimpana paikkana, mutta koti ei ole turva silloin, jos lapsen on siellä pelättävä kaiken aikaa vanhempien väkivaltaa. Sen sanon omasta kokemuksesta. Minä ja veljeni emme pelänneet lapsena mitään muuta niin valtavasti kuin iltaisin Saalemista kotiinpaluuta, koska kotona ei tiennyt koskaan, milloin uskovaiset vanhemmat alkavat pahoinpidellä meitä pienimmästäkin syystä.
Kenellekään ulkopuoliselle ei uskaltanut puhua asiasta, koska pelkonamme oli, että rangaistukset vain pahenisivat, jos vanhemmat kuulisivat asiasta. Kymmeniä vuosia myöhemmin kuulin ihmeekseni, että kotikyläläiset olivat antaneet äidilleni hyvän kasvattajan palkinnon. Isä oli silloin jo kuollut. Minun korvissani kuuluu yhä äidin vihainen huuto: ”Hakkaan teidät kappaleiksi!”